Muotoiluinstituutilla on pitkä historia muotoilun ja viestinnän kouluttajana Suomessa. Oppilaitos on ollut merkittävä kasvupaikka monen nykyisen huippuammattilaisen urapolulla. Muotoiluinstituutista on valmistuttu suoraan työelämään tai vaihtoehtoisesti tie on vienyt jatko-opintoihin joko kotimaahan tai ulkomaille. Nykyisin Muotoiluinstituutin alumneja toimii eri puolilla maailmaa merkittävissä muotoilu- ja viestintäalan työtehtävissä.

Näyttelyssä nostetaan esiin eri pääaineista valmistuneiden ”Muotsikkalaisten” uratarinoita. Tarinoilla halutaan osoittaa koulumme alumnien vaikutus suomalaisen muotoilun kehittymiseen sille korkealle tasolle, jolla se tänä päivänä on. Näyttely  koostuu uraa ja muotoilutöitä esittelevistä plansseista sekä visualisoinnista, johon on koottuna alumnien erilaiset urapolut Muotoiluinstituutista valmistumisen jälkeen. Visualisoinneista voidaan nähdä reitit jatko-opintoihin sekä työpaikkoihin, sijaitsivat ne sitten kotimaassa tai ulkomailla. Visualisoinnista on nähtävissä myös eri elämänvaiheiden ajallinen ulottuvuus.

Näyttelyprojekti toteutetaan tällä kertaa osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Finnish Design Academy -hanketta. Hanke tähtää suomalaisen muotoilukoulutuksen kehittämiseen ja oppilaitosten profilointiin ja muotoilualan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden esille tuomiseen. Hankkeessa on mukana kuusi muotoilukoulutusta antavaa ammattikorkeakoulua, Lapin yliopisto, Aalto yliopisto sekä Ornamo. Lahden ammattikorkeakoulu hallinnoi hanketta.

http://www.finnishdesignacademy.fi

Avoinna
maanantai 6.5. klo 9–18
tiistai 7.5. klo 9–18
keskiviikko 8.5. klo 9–18
torstai 9.5. klo 9–18
perjantai 10.5. klo 9–18
lauantai 11.5. klo 10–15

Paikka
Lahden ammattikorkeakoulu, Mukkulankatu 19, 15210 Lahti

Ilmainen

toukokuu 11 @ 10.00
10:00 — 15:00 (5h)

LAMK M19

LAMK, Muotoiluinstituutti